http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012

Ruotsalaiset ufometsästäjät kohtasivat armeijan sabotaasia

Dennis Åsberg (oik.) hämmästeli outoa yhteensattumaa aivan retkikunnan lähdön alla.

Itämeren pohjasta havaitun oudon sylinterin mysteeriä selvittävä ruotsalainen Ocean X-Team -retkikunta lähti matkaan Ancylus-aluksella viime perjantaina. Ensimmäisinä päivinä surkea sää kuitenkin vaikeutti työtä. Maanantaina retkikunta ilmoitti, että tutkimuksissa on vihdoin päästy kunnolla vauhtiin.

Viime vuoden kesällä kaikuluotain paljasti Itämeren pohjassa 87 metrin syvyydessä makaavan suuren sylinterimäisen esineen. Ruotsalainen Ocean Explorer -yhtiö aikoo tutkia löytöpaikkaa kaikuluotaimella ja kamerarobotilla. Lisäksi paikalla tehdään sukelluksia ja merenpohjasta otetaan näytteitä.

Dennis Åsberg Ocean Explorerista puhkui intoa Aftonbladetin haastattelussa ennen retkikunnan lähtöä.

- Nyt seikkailu alkaa.

Yhtiö on pitänyt visusti salassa mysteerisylinterin löytöpaikan. Silti retkikunnan jäsenissä on Åsbergin mukaan herännyt huoli, että joku on ehtinyt paikalle ennen heitä. Löytöpaikka sijaitsee kansainvälisillä vesillä, joten kuka tahansa voi tutkia pohjaa.

Åsberg sanoi Aftonbladetille perjantaina huolestuneensa oudosta yhteensattumasta.

- Juuri tällä hetkellä alueella käydään sotaharjoituksia, joissa mukana on sekä venäläisiä että amerikkalaisia. En voi kuin kummastella, miksi se tapahtuu juuri nyt.


Kaikuluotain paljasti mystisen kohteen Itämeren pohjassa viime kesänä.

Kaikuluotain paljasti mystisen kohteen Itämeren pohjassa 2011 kesänä.