http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, tammikuuta 08, 2015

Pariisin lavastetussa ampumavälikohtauksessa turvauduttiin tuttuun satuiluun



Nyt Ranskassa lavastettu ampumavälikohtauksen käsikirjoitustiimi on keksinyt tuoda julki tiedon, että yhden ampujan henkilöpaperit jäivät autoon.



9/11 terrori-iskujen aikaan yhden lavastetun konekaapparin Mohammad Attan passin kerrottiin löytyneen savuavista World Trade Centerin raunioista.  

Propaganda täytyy mitoittaa tyhmimmän kadunmiehen mukaan ja siksi nämä tarinat käsikirjoitetaan niin, että hölmöläisetkin uskoisivat ne. Sitä on Israelissa lisensoitu Hasbara, joka on valheiden toistamista valtamediassa.

Lavastetaan tällaisia ampumavälikohtauksia, jotta valtio voisi riisua kansan perusoikeuksia pelottelemalla heitä tällaisilla tapahtumilla ja se on tämän Pariisin keskustassa Charlie Hebdonin toimitukseen lavastetun ampumavälikohtauksen poliittinen agenda.


Aivan kuten Matrix -elokuvassa oli kaksi pilleriä, joista toinen merkitsi edelleen kollektiivisessa unessa pysymistä. Kun taas toinen taas avaisi ensimmäisen kerran silmät tästä mm. valtamediankin ylläpitämästä unesta. 

Sillä jokainen meistä on kuitenkin itse vastuussa omasta tietoisuudestaan ja on vapaa päättämään, että antaako hän enää käyttää ulkoisia mediallisia tahoja vaikuttamasta heidän alitajuntaansa ja sitä kautta säädellä heidän tietoisuuttaan pitämällä heidät päivätietoisuuteen istutetussa unessa.