http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, kesäkuuta 05, 2015

Scorpionsin ex-basisti myöntää olleensa eliitin ihmistentappojuhlissa



Scorpionsin ex-basisti Ralph Rieckermann tunnusti vuonna 2012, että hän oli ollut ns. eliitille järjestetyissä juhlissa, joissa ihmisiä murhattiin vain hauskanpidon vuoksi. Näihin eliitin "Hunger Games" teemaisiin juhliin joutui hänen mukaansa maksamaan jopa yli 100 000 dollaria sisään. Joten ne eivät ole pienituloisten hupia.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä aihe nousee taas esille. Vuosi sitten jo Childs Abuse Recovery sivustolla oli artikkeli siitä, kuinka mm. Euroopan kuninkaalliset ovat ottaneet osaa näihin ihmisten murhaamisjuhliin.  


Uhreista suurin osa on teini-ikäisiä lapsia, jotka huumataan ja pistetään alasti juoksemaan metsään ja heidän murhaamisensa on eliitin hupia. Eräs nimettömänä pysynyt silminnäkijä (nainen) kertoi nähneensä Belgiassa järjestetyn ihmisuhrijuhlan aikana, kuinka mm. Euroopan kuninkaalliset osallistuivat näihin tapahtumiin. Nimettömänä pysynyt silminnäkijä sanoi vielä, että kuinka uhreiksi valitaan mm. nuoria Belgian ja Hollannin nuorisovankiloista.

Vuonna 2004 tämä sama silminnäkijä kertoi nähneensä, kuinka nuoria kidutettiin, raiskattiin sekä huumattiin ja lopulta murhattiin. Tapahtumiin osallistui Hollannista hyvin poliittisesti korkea-arvoisia ihmisiä. 

Silminnäkijänä ollut nainen kertoi joutuneensa näihin nuorten murhajahti juhliin teini-ikäisenä. Siellä hän näki mm. kuinka 14 ja 16 vuotias poika murhattiin eliittivieraiden toimesta. Lisäksi näitä kyseisiä nuorten murhaamisjuhlia vartioitiin aina Hollannin kuningashuoneen vartijoiden toimesta. Naiselle kerrottiin vielä, että kuinka Belgian kuningas Albert oli läsnä näissä juhlissa.



Kaliforniassa sijaitsevassa Monte Riossa kokoontuu joka vuoden heinäkuun kahtena viimeisenä viikkona Bohemian Grove niminen eliitin herramiesten klubi. 

Klubin motto "Weaving Spiders Come Not Here", joka on Kesäyön uni näytelmän toisesta kohtauksesta. Se kuvastaa hyvin eliitin halveksuvaa asennetta koko ihmiskuntaa kohtaan. Olihan pari vuotta sitten joku kuullut, kuinka Bildeberg kokouksessa joku osallistuja oli kutsunut Bilderberg mielenosoittajia torakoiksi.

90-luvun alkupuolella eräs toimittaja pääsi livahtamaan alueelle kesken tapahtumien ja sai otettua muutamia kuvia sieltä. Tästä seurasi ankara painostusten sarja, jonka johdosta New York Post pakotettiin olemaan julkaisematta artikkelia Bohemian Grovesta. 



Mutta vuonna 2000 sitten sattui ja tapahtui, kun Teksasilainen journalisti ja radioshow juontaja Alex Jones pääsi livahtamaan Bohemian Groveen. Hän salakuvasi siellä mm. tämän eliitin okkultistisen seremonian, jonka aikana poltettiin huhujen mukaan lapsi elävältä.



Myöhemmin sitten kun Alex Jones kysyi ohimennen Fordin, Reaganin ja Clintonin entiseltä neuvonantajalta (David Gergen) Bohemian Grovesta. Niin siinä vaiheessa, kun Jones kertoo, että pääsi videokameran kanssa livahtamaan alueelle kesällä 2000. Niin Gergen kiihtyi niin paljon, että haistatti miltei ja lähti kälppimään kameran edestä. 



Herrasmieskerhot kuin Bilderberg-klubi tai Skulls and Bones järjestö ovat kaikki osallistujille salaisia, joten niistä ei kenelläkään osallistujalla ole lupa puhua julkisesti. Tästä syystä varapresidenttinäkin toiminut John Kerry ei suostunut ottamaan kantaa Skulls and Bones järjestön toimintaan, kun häneltä kysyttiin sitä.