http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, elokuuta 18, 2015

Suomen Natottamisen syy selvisi ?


John Perkins toimi rikolliselle valtaeliitille kansainvälisenä konsulttina USA:n hallinnon kautta. Hän kutsui ammattiaan taloustappamiseksi, koska siinä joutui käyttämään kovia keinoja, saadakseen ryöstettyä monien ns. kolmansien maiden (Etelä-Amerikka, Aasia, Lähi-Itä) valtioiden luonnonvaroja. Sekä saattaa ne valtiot taloudelliseen ahdinkoon, jonka jälkeen valtiot olisivat korviaan myöten veloissa. Mikä alistaisi ne lopulta kansainvälisten suurtyhtiöiden sekä rikollisten pankkien armoille. 


Perkinsiä haastateltiin ihan muutama vuosi sitten ja tässä samaisessa haastattelussa hän otti myös kantaa mm. Kreikan eurokriisiin. Mutta arveli myös, että monet muut euromaat ovat tällä hetkellä velkaantumassa, johtuen samoista ongelma tekijöistä, joiden parissa hän aikanaan työskenteli. 
Hän kertoi tuossa haastattelussa suoraan sen, kuinka monikansallisille pankeille velkaantuneet maat joutuvat lopulta luovuttamaan alueensa mm. Naton sotilastukikohdiksi. Kuullostaako tutulta ? Sillä tähän Suomi joutui taipumaan vuosi sitten, kun puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg pakotettiin pistämään nimensä alle Naton ja Suomen väliseen isäntämaasopimukseen. Joka luovutti Suomen käytännössä Naton sotilastukikohdiksi. 
  
John Perkinsin mukaan nämä ovat ikävä kyllä pelisäännöt, joiden mukaan mennään näissä kuvioissa. 

Itse koko Perkinsin haastattelu löytyy Youtubesta ja sen on joku jo ehtinyt tekstittää suomeksi, minkä tekstitykset saa näkyviin Youtuben tekstitys painikkeesta.