http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, elokuuta 12, 2016

Yle on päättänyt mustamaalata Alex Jonesia ja prisonplanet.com sivustoa



Yle on päättänyt alkaa mustamaalata Alex Jonesia sekä hänen prisonplanet.com sivustoa. 

Tämä käy ilmi kun katsoo Ylen PERJANTAI -ohjelman tulevan jakson teaserin.



YLE:n johto luulee, että se voisi edelleen aivopestä suomalaiset ajattelemaan vain tietyllä tavalla, miten eliitti heidän haluaa ajatella.

Tämän suhteen tämä YLE:n Perjantai-ohjelma on täysi esimerkki valtiollisesta fasismista, jota myös YLE itsessään edustaa. Koska kyseessä on valtiollisen tv-propagandan lähetyskeskus. Mikäli suomessa jokin organisaatio onnistuisi tekemään vallankumouksen, niin tärkein paikka mikä pitäisi saada ensimmäisenä hiljennettyä olisi juurikin Yleisradion tv-tornit.

Tässä suhteessa Turkissa n. kuukausi sitten tapahtunut vallankaappausyritys ei tainnut sittenkään olla ammattilaisten työtä, koska siellä CNN:n lähetystornit olisi pitänyt saada hiljennettyä, mutta näin ei kuitenkaan tehty.

YLE:n toimittajana työskentelevä Jyrki Richt tekee itsestään täysin pellen, kun hän lähti tähän YLE:n Perjantai ohjelmaan mustamaalaamaan Alex Jonesia. Hän jopa omienkin sanojensa mukaan ei ollut aikaisemmin kuullut Jonesista tai prisonplanet.com sivustosta mitään. 

Nyt hän sitten toimittajana lähtee kritisoimaan internet-sivustoa, jota ei tunne lainkaan. Mutta koska YLE käskee tekemään prisonplanet.com sivustosta ja Alex Jonesista mustamaalaavaa journalismia, niin toimittaja on yleisradiolla tässä suhteessa koiran asemassa, jonka on aina toteltava isännän käskyjä.

YLE on aiemminkin toteuttanut samankaltaista olkinukke-journalismia, jossa on hyökätty mm. MV-lehden kimppuun ilman minkäänlaisia asiallisia argumentteja. Yle voi suoraan julistaa MV-lehden sisällön olevan sellaista, joka ei pidä paikkaansa. Mutta YLE:n ei tarvitse perustella väitteitään millään tavalla, koska kyseessä kun on valtiollisen propagandan välityskanava numero yksi.

YLE:n toiminta ei silti muuttuisi tai paranisi, jos sen hallituksesta heittäisi nuo kokkarit pois ja vaihtaisi vaikka demareilla tai vihreillä. Sillä se olisi aivan yhtä samanlainen valtiollisen propagandan välittäjäkanava senkin jälkeen. Tähänkin asti siitä mm. ei olla julkisessa mediassa uskallettu puhua, kuinka YLE saa vuosittain myös CIA:lta rahoitusta propagandansa tuottamiseen. Samoin kuin myös SDP:n puolue on ollut CIA:n rahoituksen alla jo vuodesta 1949 asti.

Kokoomus saa myös CIA:lta rahaa jatkuvasti sen eri poliittisiin hankkeisiin, jotka tähtäävät etunenässä suomen hyvinvointivaltion alasajoon.

Tällä hetkellä Kokoomuspuolue käyttää YLE:n tv-kanavaa suomen kansan poliittiseen aivopesuun. 

YLE:N toimittajissa on monia Kokoomuksen politrukkeja, jotka ovat saanet toimitusvirkansa vain puoluekirjan mandaatilla. Toimittaja Richtin puoluetta tuskin tarvii edes arvata. Vaikka hänellä onkin taistolainen menneisyys ja toimi nuoruudessaan mm. taistolaisen opiskelijajärjestön (TYMR) puheenjohtajana, niin tämänkaltaiset kulttuurimaxistit lähtevät mielellään internetin sananvapauden estämistalkoisiin, kuten demarinuoret ovat sen "Loppu MV-lehdelle" kampanjalla jo osoittaneet.